The Baltic Guide -lehden nettisivuilla myös pari mielenkiintoista arikkelia, jotka kertovat Viro Folkista eli virolaisesta perinnemusiikista.
Viljandin nuoret taitajat
Virolainen perinnemusiikki on suositumpaa kuin aikoihin. Neuvostoajan väistyttyä Virossa innostuttiin läntisestä kulttuurista ja ihailtiin kaikkea ulkomaista. Nyt, parikymmentä vuotta myöhemmin, kansankulttuuri tekee vahvasti uutta tulemista. Oma roolinsa kehityksessä on Tarton yliopiston Viljandin kulttuuriakatemialla... LUE LISÄÄ (klikkaa tätä)
Virossa säkkipilli on myös naisten soitin
Arabiasta peräisin oleva säkkipilli tuli Viroon 1400-luvulla. Nykyään yhä suosituimmaksi muuttuva soitin on ulkomuodoltaan hieman toisenlainen kuin yleisesti tunnettu skotlantilaisten säkkipilli. Näkyvänä erona virolaisen säkkipillin...
LUE LISÄÄ (klikkaa tätä)
Suositut tekstit
-
Kristjan Priks, Klapp. Virossa kansanmusiikkia ei ole ahdistettu yhtä tiukan luokittelun alle kuin meillä Suomessa. Ainakin Viljandin fes...
-
Viime sunnuntaina päättynyt Viljandi Pärimusmuusika Festival keräsi kymmeniä tuhansia ihmisiä vanhan linnan raunioiden ympäristöön. Järjes...
-
Zetod ovat äitien ja tyttärien mieleen. Monet Viron kansanmusiikkiyhtyeet ovat nousseet myös paikallisten myyntilistojen kärkeen. Kaakkoi...
-
Viru Folkin Merilava. Yksi Viro Folkin vuoden huipputapahtumista, Viru Folk -festivaali, käynnistyy perjantaina Pohjois-Viron Käsmus...
-
Heinäkuun lopussa vuosittain järjestettävä nelipäiväinen Viljandin perinnemusiikin festivaali ( Viljandi Pärimusmuusika Festival ) on näytt...
-
(Kuvat: Harri A. Sundell) Mari Kalkun. Mari Kalkun Trio ei jättänyt ketään kylmäksi Villin Wäinön virolais-suomalaisen etnomusiikki...
-
Svjata Vatra Helsingissä 2011. Viron etnobändien kärkikastiin kuuluva Svjata Vatra (suom. Pyhä tuli) aloitti helmikuussa uuden albumin, ...
-
Oort on Viljandin kestosuosikki. Viljandin festivaali on perinteisesti ollut virolaisten nuorien – ja miksei vanhempienkin – soittajien, ...
-
Joaquin Diaz ”Sateisia päiväkin saimme kokea.” Jotenkin näin arvoituksellisesti, mutta paljon puhuvasti, alkaa Ernest Hemingwayn romaani...
-
Euroopan ensimmäinen - ja toistaiseksi ainoa - suomalaisugrilaiseen ja erityisesti virolaiseen folkmusiikkiin ja etnorockiin erikoistunut ...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti