Alkuvoimaista slavofiilistä Viru Folkissa

Blacky ja Ruslan Trochynskyi.

Ensin oli Haydamaky, sitten tuli Svjata Vatra – ja nyt meillä ovat molemmat. Viru Folkin yleisöllä oli poikkeuksellinen mahdollisuus kuulla kahta samoista juurista ponnistavaa bändiä. Ja kyllä kannatti. Molemmat antoivat käytännössä kaikkensa päälavalla.

Perjantaina esiintyneen Svjata Vatran perusta on syntynyt ukrainalaisbändistä Haydamakysta. Svjata Vatran keulahahmo Ruslan Trochynskyi soitti useita vuosia Haydamakyssa ennen muuttoaan Viroon vuonna 2005.

Yhteys kokoonpanojen välillä on yhä elävä. Konserteissa bändeistä oli tunnistettavissa monta samankaltaista juttua. Viikatteen terän käyttäminen rytmisoittimena sekä vahvat haitari- ja puhallinsovitukset eivät olleet niistä suinkaan ainoita.

Molemmat nojaavat vahvaan eteläslaavilaiseen kansanmusiikkiperinteeseen, johon on sekoitettu elementtejä erilaisista musiikkityyleistä. Svjata Vatralle leimaillista on yhteys baltialaiseen kansanmusiikkiin, jossa mukana on tunnelmallisia melodioita ja intensiivistä poljentoa. Haydamaky on puolestaan monin verroin suoraviivaisempi: bändillä on vahva side punkin ja metallimusiikin puolelle.

Pyhä Tuli ilmiliekeissä

Svjata Vatra, Viru Folk 2011.

Svjata Vatra (suom. Pyhä Tuli) hakee tällä hetkellä kansainvälistä uraa. Bändi on keikkaillut tänä vuonna aiempaa enemmän ulkomailla. Kutsuja satelee erilaisiin maailmanmusiikin tapahtumiin.

Tänä vuonna Svjata Vatra on kiertänyt Baltian maiden ohella Puolassa ja Ukrianassa. Mukaan mahtuvat myös keikat Moskovassa, Lontoossa ja Helsingin Maailma kylässä -festivaalilla. Seuraavaksi vuorossa on mm. Pariisi.

Nelimiehiseksi kiertuekokoonpanoksi  – ainakin toistaiseksi – supistunut Svjata Vatra oli satsannut todella paljon Viru Folkin keikkaan. Tapasin ohimennen muutama tunti ennen h-hetkeä bändin haitaristin Kulno Malvan, joka oli erittäin hyväntuulinen ja odottavaisen oloinen. Seurasin myös soundcheckiä miksauskopin kupeesta. Sessio hoitui huolella, sekin.

Ruslan Trochynskyi ja tanssiva yleisö.

Yleisö oli mukana heti alusta asti. Svjata Vatran musiikki sytyttää jengin tanssiin ja liikkeeseen. Bändi osaa ottaa myös yleisönsä. Keikan yksi kohokohta oli yksi laulaja-vetopasunisti Ruslan Trochynskyin vetämä valtava piiritanssi.

Trochynskyi hyppäsi kesken biisin lavalta yleisön sekaan. Hän nappasi ensimmäistä nuorta naista kädestä kiinni ja kutsui kaikkia muutkin mukaan tanssiin. Sen jälkeen hän siirtyi keskemmälle yleisömassaa ja kehotti muodostamaan suuren piirin.

Ringin keskellä hän opetti tanssiaskeleet ja veti mukaan yhä enemmän väkeä. Bändi jatkoi soittoa lavalla, ja hetkessä mukana oli satoja tanssivia ihmisiä.

Toinen kohokota oli Trochynskyin esittämä duetto virolaisen rockdiivan Blackyn kanssa kappaleella Lennä lintu, lennä. Joskus aiemmin kuulemani kappaleen studioversio ei minua oikein sykähdyttänyt, mutta nyt lintubiisi sai todella siivet alleen. Ruslanin rosoinen ääni sai rinnalleen rokkia lähes tyylipuhtaasti fraseeraavan ja dynaamisen naisartistin. Livenä homma toimi.

Ukranalaista neofolkia

Haydamakyn perustaminen ulottuu Ukrainan itsenäistymisen alkuun eli vuoteen 1991 ja Aktus-yhtyeeseen. Aktus haki paikallisen folkmusiikin ohella vaikutteita rokin ohella skasta, reggaesta ja jopa punkista.

Haydamaky (UKR).

Vuonna 2001 kansainvälinen levyjätti EMI bongasi Aktusin Kiovassa. Bändi sai levytyssopimuksen. Vahvasti ukrainalaisia juuriaan korostava ryhmä vaihtoi samalla nimensä. Haydamaky-nimi tulee nykyisen Ukrainan alueella 1700-luvulla eläneestä Haidamaka-liikkeestä, joka nousi kapinaan puolalaisia valloittajia vastaan.

Vuosi sitten Haydamakyn esiintyminen Viru Folkissa päättyi ikävällä tavalla. Mereltä hurjaa vauhtia Käsmun ylle noussut ukkosmyrsky lopetti keikan melkein heti alkuunsa. Bändi lupasi faneilleen saapua tänä vuonna uudelleen ja aloittaa siitä, mihin vuosi sitten jäi.

Haydamaky jyräsi kuutamossa

Haydamakyn lauantain keikka alkoikin todella suoraan, ilman mitään alkulätinöitä. Ilman paitaa esiintynyt ja maskuliinista energiaa pursuava vokalisti Oleksandr Jarmola ja haitaristi Ivan Lenbo muodostivat todellisen voimakaksikon, jota trumpetisti Sergei Solovji oivallisesti täydensi.

Haydamaky, Viru Folk 2011.

Lujaa ja hurjalla tempolla soittavan Haydamaky jyräsi todella kuutamossa. Bändin ennakko- luulottomat sovitukset jopa sellaisista klassikoista kuin Motörheadin Ace of Spades saivat jengin aivan hurmioon.

Bändi soitti jopa niin lujaa, että moni tottunut festarikävijä haukkoi henkeä lavan edessä musan potkiessa palleaan ja munaskuihin.

Haydamakyn voima on vahvassa rutiinissa ja voimakkaassa energisessä latauksessa. Soitinvalikoima tuo mieleen slaavilais-balkanilaisen perinnemusiikin, jota yhtye täydentää perusrockryhmällä kitara-basso-rummut. Yhtye käyttää myös perinteisiä kansanmusiikki-instrumentteja, kuten erilaisia kielisoittimia, puupuhaltimia ja rumpuja.

Kysymykseen ”kumpi on mieluisampi tai aidompi, Haydamaky vai Svjata Vatra?” ainoa oikea vastaus on: kumpikin. Bändit tarjosivat toisiaan täydentävää slavofiilistä keskellä huimaa estofiilistä, Viru Folkin parasta antia. 

Zetod avasi Viru Folk -festarit

Zetod avasi illan Metsälavalla.

Viron etnorockin kärkikastiin kuuluvat bändot Zetod, Svjata Vatra ja Metsätöll näyttivät parasta osaamistaan Viro Folkin avajaispäivänä perjantaina.

Muusikot olivat virittäytyneet täyteen iskuun. Tuhatpäinen yleisö sai kuulla ja nähdä, kuinka naapurimaan folkskene porskuttaa kovaa vauhtia eteenpäin.

Hurjan avajaisillan täydensivät valkovenäläinen folkmetal-bändi Litvintroll ja virolainen rockdiiva Blacky sekä eri puolilla Käsmua järjestetyt pääkonsertteja pienemmät kulttuuritilaisuudet ja keikat.

Zetod avasi festarin Metsälavalla

Zetod sai kunnian aloittaa paikallisten isojen bändien esiinmarssin Metsälavalla jo puolen kuuden aikaan alkuillasta. Suhteellisen vähälukuinen yleisö oli keikan alussa hieman kohmeessa, ja bändi joutui soittamaan yleisömassaan uppoavan ja sitä liikuttelevan Rikas ja vaene -biisin jo ensimmäisten joukossa.

Sen jälkeen keikka kulki tuttua latua: yhtyeen perusohjelmistoon kuuluvat – ja paikallisessa etnorockpiireissä jo hiteiksi muodostuneet – biisit seurasivat toisiaan.

Jaan Pehk alias Orelipoiss (vas.) ja Jaanus Viskar, Zetod.

Hieman puolivälin jälkeen Zetod kutsui lavalle kulttuurin monitaitajan Jaan Pehkin, joka tunnetaan Virossa taitavana kirjoittajana ja monipuolisena muusikkona. Hän on tehnyt paljon yhteistyötä nuoruuden kaverinsa, runoilija ja trubaduuri Aapo Ilveksen kanssa.

Pehk on soittanut vuosien varrella useissa bändeissä, kuten Claire's Birthday, Windows, Davidson Group, Megan Quartet ja Koer. Viime vuosina hän on esiintynyt paljon sooloartistina esiintyen taiteilijanimellä Orelipoiss. Vuonna 2003 hän esitti myös Latvian Riiassa Euroviisujen finaalin yhteydessä kappaleen Eighties Coming Back.

Jäätelöä yleisölle

Pehkin ja Zetod -bändin yhteiskeikka oli loistava ja hauska. Pyylevä Pehk on luontainen verbaalikko ja koomikko. Yhteistyö sai bändistä irti aivan uusia ulottuvuuksia, ja ennen kaikkea lisää iloista ja huumoripitoista potkua.

Pehkin uudelleen sanoittamat Zetod-biisit toimivat erinomaisesti. Osa yleisöstä nauroi lähes vedet silmissä, kun Pehk ja Zetod lauloivat Petserissä piipahtaneesta Pirkosta.

Pidetään jäätelöbileet!

Show päättyi varsin riemuisaan yllätykseen. Pehk esitti monen tunteman jäätelöbiisinsä Neli jäätist (Neljä jäätelöä).

Sen tekstissä mies käy kaupungista hakemassa kuusi jäätelöä, joista hän syö kaksi pois. Sitten hän pyytää kaverinsa mukaan: ”Meillä on vielä neljä jätskiä jäljellä. Eikös pidetä bileet!”

Biisin lopussa avustajat kantoivat ison jäätelölaatikon lavalle ja bändi alkoi jakaa jäätelöä aivan tohkeissaan olevalle yleisölle. Hieman nihkeästi lähtenyt keikka sai aivan huiman huipennuksen, ja kymmenet ihmiset  sananmukaisesti suunsa makeaksi.

(Svjata Vatran keikkayhteenveto tulee hieman myöhemmin, sillä nyt pitää joutua takaisin  festareille.)

Superilta vauhtiin Viro Folkissa

Ensimmäinen festivaalipäivä on aluillaan ja ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua. Viru Folkin yleisöä saapuu kohti merenrantaa ja kapteenien kylää Käsmua. Odotukset ovat korkealla.

Keli on otollinen: parikymmentä astetta lämmintä, pilvipoutaa ja pieniä sadekuuroja. Meri on lähes tyyni. Paistettujen perunoiden makkaran, grillilihan ja savukalan tuoksu täyttää ilman. Tästä on hyvä lähteä.

Zetod avaa superillan

Ilmassa on jo suuren urheilujuhlan tuntua.

Festivaali lähtee täyteen vauhtiin  hetken kuluttua, kun  Metsälavalle astelee Zetod, joka tuo mukanaan myös mielenkiintoisen yllätyksen. Nimittäin setukaispojat ovat kutsuneet konserttiin vierailijaksi Jaan Pehkin.

Pehk on monipuolinen taiteen- ja kulttuurintekijä. Häntä voi tituleerata niin muusikoksi, säveltäjäksi, kirjailijaksi, näyttelijäksi kuin valokuvaajaksikin. Pehk on esiintynyt Euroviisuissa. Georg Otsista kertovassa musikaalissa Pehk esitti delfiiniä ja muinaista virolaista sotilasta.

Illan huipentavat viereisessä palavalla soundcheckiä tekevä Svjata Vatra sekä metallibändi Metsätöll, joista jälkimmäinen alkaa rytistellä vasta puolen yön jälkeen. Ilta on kerta kaikkiaan täynnä tykitystä.

Vihreä festivaali

Tärkeän osan Viro Folk -festivaalia on muodostavat ekologisuus ja ympäröivään luontoon tutustuminen. Tapahtuma sai viime vuonna Virossa valtakunnallisen tunnustuksen parhaiten luontoa huomiovana festivaalina.

Svjata Vatra huipentaa illan.

Jätteiden lajittelu toimii Käsmussa tehokkaasti. Vapaaehtoiset ympäristöihmiset jalkavat myös paikan päällä tietoa lajittelusta ja kulutuksesta. Kierrätys kuuluu myös tapahtuman ydinviesteihin. Festivaaliyleisöllä on mahdollisuus osallistua kierrätystyöpajoihin, joissa askarrellaan käyttöesineitä vanhoista tavaroista ja hukkaan heitetyistä materiaaleista.

Kaiken keskellä on Käsmun kaunis maisema. Musiikkifestivaalilla ei ole kovinkaan tavanomaista, että festivaalin aikana on mahdollisuus oppaan johdolla osallistua lepakko- ja linturetkille sekä tutustua ympäröivään luontoon. Tore!

Viru Folk pyörähtää käyntiin Käsmussa

Viru Folkin Merilava.

Yksi Viro Folkin vuoden  huipputapahtumista, Viru Folk -festivaali, käynnistyy perjantaina Pohjois-Viron Käsmussa. Idyllinen ja lähes ikiaikainen kapteenien kylä tarjoaa loistavat puitteet etnomusiikin ja uuden polven folkrockin kuunteluun.

Kolmen päivän aikana Käsmussa voi kuulla ja nähdä yli 60 konserttia ja kulttuuritilaisuutta. Festivaalin pääareena on pystytetty Lainelan lomakylän nurmikentälle aivan merenrantaan.

Toinen pääkonserttipaikka on Metsälava, joka sijaitsee suurten kuusten keskellä, Vana-Jürin niemellä. Näillä kahdella estradilla esiintyvät Viro Folkin mestarit sekä ulkomaiset vieraat. 

Päälavan edessä tunnelma on parhaimmillaan.

Merilavalla, Käsmun merimuseon rannalla, kuullaan nykyaikaisen kansanmusiikin artisteja. Vanhassa kappelissa voi nauttia tunnelmallisista lauluista tekijöiden itsensä esittäminä. Kulttuuritalon salissa Viru Folk tarjoaa musiikin lisäksi elokuva- ja valokuvaesityksiä, jotka käsittelevät lähialueen historiaa, kansankulttuuria ja luontoa. Kirjailijoiden talon pihalla on puolestaan tarjolla nautinnollisia runoiltoja. 

Heti täysillä käyntiin

Festivaali starttaa upeasti ja vauhdilla heti perjantaina, jolloin esiintyy kaksi tämän hetken Viro Folkin kärkibändiä: Zetod ja Svjata Vatra. Niiden perään keskiyöllä Metsälavalla rymistelee kansanmusiikista voimansa ammentava metallibändi Metsätöll.

Zetod urakoi jälleen Viru Folkissa.

Toisen festaripäivän eli lauantain kohokohta on ukrainalaisen Haydamakin konsertti. Haydamaki joutui keskeyttämään vuoden takaisen keikkansa rajusti mereltä nousseen ukkosmyrskyn vuoksi. Yhtye on luvannut jatkaa Käsmussa siitä, mihin vuosi sitten jäi.

Sunnuntaina iltapäivällä päälavan täyttää Henry Laksin  50-vuotisjuhlakonsertti. Laks on Virossa laajalti tungettelu laulaja ja musiikintekijä. Hän levytti ensimmäisen albuminsa Seitsmes Meel jo neuvostoaikana, vuonna 1988. Laksin gaalakonsertissa esiintyvät hänen lisäkseen Lenna Kuurmaa, Jalmar Vabarna, Robin Juhkental, Kaire Vilgats ja Martin Müller. 

Festivaalibussilla Tallinnasta ja Tartosta

Käsmu on suomalaiisittain ajateltuna hieman hankalien yhteyksien päässä. Normaalit vuorobussit eivät juurikaan kulje. Samoin majoituspaikoista on huutava pula. Yksi tapahtuman tunnusmerkeistä onkin kylään johtavan tien varteen pysäköityjen autojen lähes loputon letka, joka vuosi sitten ulottui aina 4-5 kilometrin päähän festarialueesta.

Svjata Vatra nähdään Viru Folkissa jo perjantaina.

Viru Folk järjestää suorat bussikuljetukset Käsmuun Tallinnasta, ja Tartosta. Tallinnan-bussit lähtevät Kansalliskirjaston edestä, osoitteesta Tõnismägi 2, perjantaina klo 14 ja 17 sekä lauantaina ja sunnuntaina klo 10. Paluukuljetus on perjantain ja lauantain konserttien jälkeen klo 02 ja sunnuntaina klo 22.

Viru Folkin festivaalipassin hinnat ovat 55/50 euroa. Perhepassi maksaa 125 euroa. Yhden hengen päivälipun hinta on  20/18 euroa, ja päivälippu perheelle 48 euroa.  Alennushinta on voimassa lapsille (yli 12 v.), opiskelijoille, eläkeläisille ja liikuntaesteisille sekä ryhmille (min. 10 hölöä). Alle 12-vuotiaat pääsevät tapahtumaan ilmaiseksi.

Perhepassi ja perhepäivälippu ovat tarkoitettuja neljälle henkilölle, joista vähintään yksi on aikuinen ja yksi lapsi (13-18 v.). Festivaalipassi takaa sisäänpääsyn kaikkiin konsertteihin ja sisätapahtumiin niin kauan kuin paikkoja riittää. Liput ovat myynnissä myös paikan päällä festivaalin aikana.

Viljandi Folk keräsi yli 20 000 kuulijaa

Viime sunnuntaina päättynyt Viljandi Pärimusmuusika Festival  keräsi kymmeniä tuhansia ihmisiä vanhan linnan raunioiden ympäristöön. Järjestäjien mukaan tapahtumaan myytiin yli 20 000 festivaaliranneketta ja konserttilippua. Määrä on hieman enemmän kuin vuosi sitten.

Jo 19. kerran järjestetyn kansanmusiikin ifestivaalin teemana oli Rytmi ja syke (Rütm ja pulss). Festivaalilla esiintyi rytmisen musiikin edustajia eri puolilta maailmaa.

Kaikkiaan nelipäiväisessä musiikin juhlassa oli mukana 42 kokoonpanoa ja yhtyettä. Kaukaisimmat vieraat tulivat Intiasta, Iranista, Väli-Amerikasta, Senegalista ja Georgiasta.

Säkkipillijytinää Latviasta

Viimeisen festivaalipäivän kohokohdiksi nousivat latvialainen Auli sekä tapahtuman virallinen päätöskonsertti Ando ja ystävät, johon festivaalijohtaja Ando Kiviberg kokosi perinteisen parituntisen spektaakkelin festivaalin esiintyjistä. 

Auli, Latvia.

Minun kategoriassani Auli nousi päätöspäivän ykkösbändiksi. A. Le Coqin teltassa kuultiin keskellä päivää jytisevää metallimusiikkia viidellä säkkipillillä, juutalaisharpuilla, huiluilla sähköisellä kontrabassolla sekä kolmella rumpalilla rytmitettyinä.

Koko tarjonta huomioon ottaen Auli oli kieltämättä yksi festivaalin positiivisimmista yllättäjistä, joka tuntuu saavan live-esiintymisiin lisää voimaa vuosi vuodelta yhä enemmän.

Auli ammentaa musiikillisen perustansa Baltian kansanmusiikkiperinteestä. Bändin lavashow on myös näkemisen arvoinen, sillä kymmenhenkinen bändi elää musiikkinsa mukana.

Varsinkin pari metriä korkea, ja varmaan yhtä paljon halkaisijaltaan oleva, jättikokoinen rumpu on pajasepän kokoisine soittajineen näkemisen arvoinen. Jättirumpu paukuttaa perustahtia niin että sisukaluissa tutisee.

Viro Folkin tulevaisuus nuorissa

Vaikka Viljandi Folk oli jälleen maineensa veroinen, tapahtumasta kokonaisuudessaan jäi hieman tasapaksu vaikutelma. Festivaalilta puuttuivat ehdottomat huippukohdat, ellei sellaisiksi voi lukea Vägilased-yhtyeen jäähyväiskeikkaa ja kaukaisten vieraiden musiikillista kirjoa.

Eeva Lindal, VEM, Viro.

Muista virolaisista bändeistä veteraanikokoonpanot Untsakad ja Kukerpillid olivat jälleen perusvarmoja. Zetod on suosionsa huipulla, myös Oort on vakiinnuttanut paikkansa rekilauluhevillään neofolkin kärjessä. Monen kaipaamaa Svjata Vatraa ei festivaalilla nähty, sillä yhtye konsertoi samaan aikaan Puolassa.

Virolaisen kansanmusiikin voima lepääkin nuorissa tekijöissä. Tarton yliopiston alaisuudessa toimiva ja August Pulstin (1889–1977) nimeä kantava musiikkiopisto jatkaa Viljandissa laadukasta työtään läpi vuoden.

Oppilaitos kerää opiskelijoita myös ulkomailta ja tuottaa uusia kyvykkäitä muusikoita esiintymislavoille. Vahvasti eteenpäin porskuttava virofolk kansainvälistyy ja saa vaikutteita yhtä voimakkaammin maailmanmusiikista. 

Vuoden kuluttua 20. kerran

Ensi kesänä Viljandi Pärimusmuusika Festival järjestetään 20. kerran. Juhatapahtuman kynnyksellä festivaalijärjestäjät ovat suuren haasteen edessä. Valtava kattaus maailmanmusiikin tyylilajeja on vuosien varrella tullut jo esiteltyä. Vielä pitäisi keksiä ja kehittää jotakin uutta.

Festivaalijohtaja Ando Kiviberg.

Toivottavasti Ando Kivibergillä esikuntineen on takataskussa muutama valttikortti. Niitä tarvitaan, jotta valtavan hieno tapahtuma ei alkaisi kokea menestyksen huuman mukanaan tuomaa äkkikrapulaa. Siitä on meillä Suomessa kiusallisia esimerkkejä muun muassa Kaustisen kansanmusiikkijuhlilta ja Rääkkylän Kihauksesta.

Viljandi Folkin festivaalipalvelut ja järjestelykoneisto toimivat jo nyt äärimmillään. Kun konserteissa käy parikymmentätuhatta vierasta, alueella hengailee viikonlopun aikana vähintään kaksinkertainen määrä muuta väkeä.

Se näkyy ikävällä tavalla katukuvassa. Nuoriso heiluu ja möykkää ympäripäissään vuorokaudet läpi. Poliisi nappasi festivaalin aikana 14 rattijuoppoa ja yli 60 humalaista alaikäistä. Ne ovat ikäviä lukuja.

Itse konserteissa Viljandin tunnelmaa ei voita juuri mikään. Festivaalin konserttitaltiointeja voi seurata netistä. Näin tunnelmiin voi palata vuoden mittaan aina uudestaan – kunnes jälleen tapaamme Viljandissa ensi kesänä, torstaista sunnuntaihin 26.–29.7.2012.

Linkki: Viljandifolk 2011 -konserttivideot (klikkaa tästä)

Georgialaista miesenergiaa ja rytmikästä pubimusaa

Cheveneburebi, Georgia.

Tämän kertainen Viljandin folkfestivaali alkaa kääntyä kohti loppusuoraa. Viimeinen juhlapäivä on aluillaan. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että on aika kääntää Fordin keula kohti Tallinnaa, vaan päinvastoin.

Sunnuntai on usein ollut yksi festivaalin leppoisimmista päivistä, jolloin tarjolla on monta hyvää konserttia. Festivaalialueen liepeillä hengailevat amatöörijuhlijat ovat myös poissa jaloista. Siitä lisää huomenna, nyt palaan kuitenkin vielä muutamalla rivillä festivaalin lauantain tarjontaan.

Miehistä lauluvoimaa Georgiasta

Jege Sakhokia, Cheveneburebi.

Monet muistavat kaukaisen Kaukaasian tasavallan Georgian sen entisellä nimellä Gruusia. Nyky-Georgia tuo lähinnä mieleen aseellisiksi yhteenotoiksi puhjenneet kiistat Venäjän kanssa sekä valtaisat viinialueet.

Musiikin puolella Georgia on aiheuttanut hieman hämmennystä Eurovision laulukilpailuissa. Maan edustuskappale We Don't Wanna Put In suljettiin vuonna 2009 pois Euroviisuista, koska se tulkittiin poliittiseksi ja viittaavan suoraan Vladimir Putiniin.

Viljandin festareilla Putin ei ole läsnä. Sen sijaan georgialaiskokoonpano Cheveneburebi tarjosi lauantaina tunnelmallista miesenergiaa Kirsimäen päälavan täydeltä.

Cheveneburebin ohjelmisto koostuu eri puolilta Georgiaa kerätyistä kansanlauluista, jotka yhtye on sovittanut moniäänisesti laulavalle oktetille. Konsertissaan kokoonpano tarjosi mielenkiintoisen läpileikkauksen Suomessa – ainakin nykyisin – harvemmin kuultavaan perinteiseen georgialaiseen musiikkiin.

Cheveneburebi, Georgia.

Useissa lauluissa Cheveneburebi laulaa naisen ja rakkauden kaipuusta. Mukana on myös annos arojen ratsumiesten ja paimenten välisiä tulisia tansseja, joissa miekoin ja pistoolein selvitellään keskinäisiä välejä.

Cheveneburebi järjestää kotimaassaan vuosittain omat festivaalit, ja Facebook-sivuillaan he kutsuvat ulkomaisia artisteja ja bändejä esiintymään pääkaupunkiin Tbiliisiin. Samalla he odottavat saavansa vastakutsuja eri puolille maailmaa esiintymään ja esittelemään vanhaa kulttuuriaan.

Yleisöstä suoraan estradille

Lauantain festarikierroksen avanneen Cheveneburebin jälkeen minun lauantaikierrokseni tarjosi lähinnä toisintoja: Zetod Kirsimäellä sekä yömyöhällä senegalilais-norjalaisen kokoonpano Cissokho System. Välihuipentumana oli kuitenkin Britanniasta festareille saapunut trio Tim Edey, Lucy Randall ja Brendan Power.

Kolmikosta kitaristi-haitaristi Tim Edey on monelle suomalaiselle tuttu. Edey on brittiläisistä juuristaan huolimatta kiertänyt Suomea Irlantilaisen musiikin festivaalilla. Häntä on kuultu myös Kaustisen kansanmusiikkitapahtumassa.

Sen sijaan Uudesta-Seelannista lähtöisin oleva huuliharpisti Brendan Power, joka on musisoinut legendaarisessa Riverdance-kokoonpanmossa, ja lyömäsoittaja Lucy Randall olivat ainakin ensi alkuun minulle oudompia nimiä, mutta eivät ole enää.

Trion musiikki on perustavaraa: bluesia, balladeja, countrya ja väliin hieman reippaampaa menoa. Loistavat ja monipuoliset muusikot osaavat ottaa luonnollisella tavalla yleisönsä. Trio on tottunut soittamaan klubeissa ja pubeissa, joissa kontakti lähellä oleviin ja salin peräosastossa istuviin kuuntelijoihin on tiivis.

Brendan Power, Lucy Randall ja Time Edey ja irkkutanssin taitaja.

Bluesin puolella viihtyvän kokoonpanon kutsuminen mukaan folkfestivaaleille on järjestäjiltä  huomionarvoinen teko. Britit kiittivät myös yleisöään yhteislauluilla ja huumoripitoisilla välispiikeillä.

Konsertissa suurimman huomion kuitenkin sai nuori tarttolainen irkkutanssin taitaja, jonka bändi bongasi lavan edestä festivaalin aiemmalla keikallaan. Nyt he kutsuivat tytön mukaan esittämään taitojaan lavalla, eikä suotta. Homma toimi hienosti ja ennakkoluulottomasti, festarin hengen mukaisesti.

Rekilauluhevi käy koko perheelle

Yksi mielenkiintoisimmista piirteistä nykypolven virolaisessa kansanmusiikissa on vanhojen reki- ja kertomuslaulujen sovittaminen raskaaseen heavyrockin poljentoon. Rekilaulujen nimi periytyy saksankielisestä sanasta Regenlied, joka tarkoittaa tanssi- tai piirilaulua. 

Rekilaulu oli Suomessakin 1800-luvulla suosittu tarinan kertomistapa. Usein laulut käsittelivät pariutumisriittejä eli heilastelua, ja niitä kehittelivät ja lauloivat nuoret arkisten askareiden parissa.

Rekilauluja ja raskasta hevipoljentoa

Virossa rekilaulut ovat säilyttäneet suosionsa halki sukupolvien. Oort-yhtye ammentaa oman musiikillisen voimansa rekilaulujen ohella raskaasta metallimusiikista.

Oort.

Oortin kappaleissa on myös vivahteita pop- ja jazzmusiikista, joka kuuluu muun muassa hauskoina ruotsalaispopin riffeinä sekä irrottelevina ja soolo-osuuksina.

Oort on vakavasti otettava bändi, mutta ehdottoman iloisella ja kevyellä mielellä. Yhtye on kertonut, että ”musiikki on tunteiden tulkitsemista ja meidän sisäinen äänemme. Musiikilla yritämme viestittää tuntemuksia ajasta, jolloin laulu oli elämäntapa - siinä ilmenivät kaikki ilot, surut ja yhteys luontoon." Siihen on helppo yhtyä.

Oort kokosi Kaevumäelle parisen tuhatta eri-ikäistä rekilaulujen ystävää. Bändin keulahahmo Aleksander Sünter oli voimissaan. Isokokoinen ja hieman karhumainen Sünter on väkevä metallimusiikin tulkki, joka ei vierasta herkkiä balladejakaan. Tällä kertaa hän sai loistavaa taustatukea myös lauluosuuksiin multi-instrumentalisti Marju Varblanelta.

Oort.

Mikä ilahduttavaa: Oort yhdistää eri sukupolvia. Yleisön joukossa oli runsaasti lapsia sekä eläkeikään ehtineitä veteraaneja. Seassa oli myös vannoutuneita suomalaisia virofolkin diggareita. Yhdellä nuorella suomalaismiehellä luki mustassa t-paidassa Korpiklaani, miksipä ei.

Vägilased jätti jäähyväiset

Nelipäiväinen Viljandi Folk vaatii festarikuntoa. Tällaiselle keski-ikäiselle musiikinystävälle se näkyy osittaisena turhautumisena ja jatkuvana valintojen tekemisenä. Samanaikaisesti voi parillakin areenalla esiintyä mielenkiintoisia kokoonpanoja, joita haluaisi käydä kuulemassa. Silloin on vain ratkaistava joko tai. Ja monet hyvät jutut on vain jätettävä väliin.

Vägilased.

Festivaalin ehdittyä perjantain ja sunnuntain välisenä yönä puoliväliin olen käynyt kokemassa jo kymmenkunta konserttia. Niiden joukossa ovat muun muassa ruotsalainen kansanmusiikin airueen Hedningarnan keikka sekä viime yönä julkisen esiintymisensä päättänyt virolainen Vägilased.

Vägilased syntyi vuonna 2000, kun joukko Viljandin Musiikkiakatemian opiskelijoita päätti laittaa soittokamat yhteen. Toistakymmentä vuotta kierrettyään maailmaa yhtye on tullut tiensä päähän. Ja mikä olisikaan ollut parempi paikka päättää taival kuin Viljandin festarit.

Vägilased on tehnyt paljon perustavaa työtä virolaisen nykykansanmusiikin eteen. Bändi on esikuva monelle nuoren polven muusikolle. Soittajat sekoittavat musiikin eri tyylilajeja, joiden ansiosta bändi nauttii hyvinkin monen ikäisten suosiota. Niinpä A. Le Coq -oluen mukaan nimetty teltta pullisteli kansaa.

Jäähyväiskeikalla oli yhtaikaa iloinen ja haikea tunnelma, joka riehakkuudessaan kohosi välillä lähes hurmokseen asti. Nyt jäämme vain odottelemaan Vägilased-bändin comebackia. Toivottavasti mahdollinen paluu kymmenen vuoden kuluttua on yhtä väkevä kuin Viljandin viimeinen keikka.

Rytmiä ja sykettä heti ensi metreillä

Joaquin Diaz

”Sateisia päiväkin saimme kokea.” Jotenkin näin arvoituksellisesti, mutta paljon puhuvasti, alkaa Ernest Hemingwayn romaani Nuoruuteni Pariisi. Sateen ropinaa, rakeita, pilvipoutaa ja päivänpaistetta tarjosi myös eilinen torstai, Viljandi Pärimusmuusika Festivalin ensimmäinen festaripäivä.

Rankat ukkoskuurot toivottivat meidät tervetulleiksi muutama kymmenen kilometriä ennen Viljandia. Paikan päällä oli kuitenkin kuivaa. Koko iltapäivän meitä helli pilvinen mutta helteinen sää, joka muuttui iltaa kohti auringonpaisteeksi. Kunnes puolen yön aikaan taas taivas repesi, ja vettä satoi hetkessä millimetrikaupalla.

Tätähän on totuttu. Eräs ystäväni, joka on kotoisin festaripaikkakunnalta Viljandista, kertoi minulle kerran, että ”Sateet ja helteet kuuluvat festivaalin arkeen, niitä saamme aina. Kaikki kuitenkin tietävät sen. Siksi kassissa kannattaa olla mukana sadevarusteet ja jopa vaihtovaatteet.”

Maailmanrytmejä Kolumbiasta

Ensimmäisen festaripäivän eka bändi, jonka bongasimme pääareenalta, Viljandin vanhan linnan Kirsimäeltä, oli kokenut maailmankiertäjä Joaquin Diaz Dominikaanisesta Tasavallasta. Diazilla on mukanaan osittain kanadalainen rytmiryhmä, joka sai nousemaan kannat kattoon noin parin tuhannen hengen festariyleisöltä.

Joaquin Diaz Band

Diaz yhdistää perinteistä väliamerikkalaista musiikkia kuubalaissävytteisiin ja afrikkalaisiin rytmeihin. Tuloksena on tanssittavaa ja nautinnollisesti kuultavaa musiikkia. Afrolattariorkesteri oli hyvä lähtölaukaus neljälle festaripäivälle

Enne illan huipennusta ehdin välipalana kuunnella muutaman biisin verran virolaista nuoren polven iloista ja sympaattista VEM-yhtyettä, johon tutustumisen päätin jättä kuitenkin myöhemmäksi.

Samoin piipahdin hetken kuuntelemassa senegalilaista Cissokho Systemiä, joka keräsi Kaevumäen täyteen afromusiikin ystäviä. Senkin aika koittaa vielä toisella keikalla näillä festareilla.

Zetod räjäytti pankin ja taivaan

Artur Linnus ja Matias Leima, Zetod.

Setukaisista polveutuva Zetod, josta kirjoitinkin pätkän eilen, oli illan odotetuin virolainen esiintyjä. Festivaalin pääareenalle, Kirsimäelle, alkoi kokoontua vannoutuneita Zetod-diggareita jo tuntia ennen varsinaisen keikan alkua. Siinä joukossa oli ilahduttavan monta tuttua suomalaista, joita oli tullut Viljandin Ystävien bussilla. Varovasti arvioiden väkeä saapui kaiken kaikkiaan kolme-neljä tuhatta henkeä.

Tummenevassa illassa Zetod toi lavalle uuden jäsenen, karmoškan soittajan ja viulistin Matis Leiman. Ennen Zetod on rakentunut voimakkaasti kitaristi-laulaja Jalmar Vabarnan ympärille, mutta nyt nuorista musikanteista varsinkin haitaristi Artur Linnus oli aivan kuin uudestisyntynyt. Hän tuntuu löytäneen Leimanista toimivan aisaparin itselleen.

Zetod on saanut livemusiikkiinsa lisää voimaa. Aiemmat kokeilut progen ja perusheavyn parissa ovat muuttuneet tukevaksi poljennoksi, jota voi kuvata hyvin festivaalin teemalla Rütm ja pulss eli rytmi ja syke. Siihen oivan potkun antavat rumpali Martin Kütt ja basisti Jaanus Viskar.

Artur Linnus, Matias Leima ja Jalmar Vabarna, Zetod.

Poikien monilta keikoilta tutuksi tulleet joukkotanssit, kuten jopa satojen ihmisten pitkät tanssiketjut sekä yleisön jakaminen kahtia Rikas ja vaene -biisissä toimivat jälleen. Keikan päättyessä ensimmäiset sadepisarat tulivat esiin, eikä mennyt varttiakaan, kun taivas repesi.

Zetod villitsee folkfestareilla

Zetod ovat äitien ja tyttärien mieleen.

Monet Viron kansanmusiikkiyhtyeet ovat nousseet myös paikallisten myyntilistojen kärkeen. Kaakkois-Viron Setomaalta voimansa ammentava Zetod pysytteli vuosi sitten kolmen myydyimmän virolaisen levyn joukossa Lätsi sanna -albumillaan.

Setukaisia on tällä hetkellä noin parikymmentä tuhatta. Heistä noin joka neljäs asuu kotiseudullaan. Setomaan suurimmat keskukset ovat Värska, Obinitsa ja Meremäe. Osa Setomaasta, eli Petserin kaupungin ympäristö, on nykyisen Venäjän puolella. Nuoret Zetod-muusikot tarjoavat vanhaa lauluperinnettä esittämällä suurimman osan kappaleistaan setukaisten murteeseen, jota kutsutaan yleisesti setokieleksi.

Yhteen keulahahmo on nuori muusikko Jalmar Vabarna, joka vaikuttaa myös kolmessa muussa yhtyeessä. Vabarna on puhdasverinen setukainen. Hänestä ja muista Zetod-soittajista on tullut koko perheen – varsinkin äitien ja tyttärien – suosikkeja.

– Olen kasvanut keskellä setukaisten musiikkia. Aloitin Värskan musiikkikoulussa jo 10-vuotiaana. Viljandiin pääsin opiskelemaan vuonna 2005, ja viime vuodet olen viettänyt kansanmusiikkiopintojen parissa Ingesundin musiikkikorkeakoulussa Ruotsissa, Vabarna kertoo.

Zetod on nykyisin Viron folkfestareiden perusbändi.

Tänä kesänä Zetod siirtyi myös teatterilavoille. Yhtye esiintyi tarttolaisen Vanemuine-teatterin setukaismusikaalissa Peko, jota esitettiin kansanperinteen keskuksessa, Värskan laululavalla, puolentoista viikon ajan.  Zetod vastaa teoksen musiikista yhdessä kuorojen kanssa.

Toinen runsaasti yleisöä keräävä Vabarnan kokoonpano on instrumentaalimusiikkia soittava Klapp, jonka juuret ovat myös voimakkaasti setukaisten perinteisessä musiikissa. Kaksi muuta Vabarnan yhtyettä ovat mandoliini-kitarakvartetti Gjangsta ja akustinen Viljandi Guitar Trio.

Zetod esiintyy Viljandin festivaalilla tänään torstaina klo 22 ja lauantaina 30.7. klo 18. www.zetod.ee

Virolainen säkkipilli on myös naisten soitin

The Baltic Guide -lehden nettisivuilla myös pari mielenkiintoista arikkelia, jotka kertovat Viro Folkista eli virolaisesta perinnemusiikista.

Viljandin nuoret taitajat
Virolainen perinnemusiikki on suositumpaa kuin aikoihin. Neuvostoajan väistyttyä Virossa innostuttiin läntisestä kulttuurista ja ihailtiin kaikkea ulkomaista. Nyt, parikymmentä vuotta myöhemmin, kansankulttuuri tekee vahvasti uutta tulemista. Oma roolinsa kehityksessä on Tarton yliopiston Viljandin kulttuuriakatemialla... LUE LISÄÄ (klikkaa tätä)

Virossa säkkipilli on myös naisten soitin
Arabiasta peräisin oleva säkkipilli tuli Viroon 1400-luvulla. Nykyään yhä suosituimmaksi muuttuva soitin on ulkomuodoltaan hieman toisenlainen kuin yleisesti tunnettu skotlantilaisten säkkipilli. Näkyvänä erona virolaisen säkkipillin...
LUE LISÄÄ (klikkaa tätä)

Virolaisten etnobändien jättikavalkadi

Oort on Viljandin kestosuosikki.

Viljandin festivaali on perinteisesti ollut virolaisten nuorien – ja miksei vanhempienkin – soittajien, laulajien ja tanssijoiden yhteinen kokoontumispaikka.

Monet tämän päivän kokeneet ja tunnetut etnomusiikin tekijät ovat hakeneet uransa alussa pieniltä estradeilta vauhtia  festivaalin suurille areenoille, Kirsimäen ja Kaevumäen ulkolavoille sekä kaupungin keskustan kupeessa olevaan jättitelttaan.

Tänä vuonna virolaista ehdotonta huippua edustavat Kukerpilld, Zetod, Oort, Paabel, RO:TORO, Untsakad  jaVägilased. Niiden seuraa täydentätävät Abrahams Café, Knihv, Legshaker, Nikns Suns, Triskele, VEMZ sekä monet muut artistit ja kokoonpanot.

Vihreä lava tie tähtiin

Roheline lava (suom. Vihreä lava) on Viljandin festivaalin tulevaisuuden areena. Idea vapaasta esiintymisareenasta syntyi jo festivaalin ensimmäisinä vuosina. Lava on avoinna kaikille kansanmusiikkia hieman taitaville ja monille muillekin esiintymishaluisille 20 minuutiksi kerrallaan. 

Kaupungintalon edessä oleva Vihreä lava tarjoaa parinkymmenen minuutin mittaisen esiintymispaikan sekä samalla myös kannustavan ja kriittisen festivaaliyleisön ryhmille ja esiintyjille, joilla muuten on niukasti esiintymistilaisuuksia tai -kokemuksia. 

Jokainen pääsee mukaan rytmin ja sykkeen huumaan.

Kansanmusiikin ja -tanssin opetus kuuluu olennaisena osana Viljandin festareiden perusohjelmaan. Viljandin festivaalin yksi seuratuimmista ja suosituimmista yleisökohteista on kirkon ja festivaaliravintoloiden väliin jäävä vallihauta, jossa tavallienen festivaalikansa pääsee opettelemaan perinteisiä kansantansseja.

Ja mitä parasta: monet festivaalin suuret kansainväliset nimet ja kokoonpanot tuovat oman musiikkinsa mahdollisimman lähelle yleisöä opettamalla omia kansantanssejaan ilmaiseksi. Kesän 2010 yksi suurimmista suosioista keräsi irlantilainen Michelle O'Brien, joka bändeineen jaksoi opettaa irkkutansseja innokkaille harrastajille useina festaripäivinä.

Viro Folk - uusi etnomusan, rockin ja neofolkin sivu on avattu!

Kuten monet virailijat ovat huomanneet, olen avannut tämän  uuden blogisivuston nimeltään Viro Folk.

Viro Folk tarjoaa tällä viikolla ensiksi ennakkojuttuja Viljandin folkfestivaaleista (Viljandi Pärimusmuusika Festival 28.-31.7.). Torstaista alkaen blogissa tunnelmapaloja itse tapahtumapaikalta Viljandista.

Ensi viikolla siirrämme sitten vähitellen katseemme kohti Viru Folkia, joka järjestetään kapteenien kylässä, Käsmussa, Pohjois-Virossa 12.-14.8. Sieltäkin ensiksi luvassa ennakkopaloja ja tapahtuman aikana päiväkirjamaista rupattelua.

Tule tuttavaksi ja käy lukemassa blogia. Liity ryhmään mukaan ja jätä kommenttisi jutuista. Viro Folkin tarina ei nimittäin lopu festareihin, vaan vähintään joka viikko on luvassa uutisia ja artikkeleita virolais-suomalaisesta etno- ja neofolkmusiikista.

Jaa tietoa blogista myös kavereillesi. Tapaamisiin festareilla ja blogin sivuilla!

Heikki Kähkönen
tuottaja
Viro Folk
Media Cerevisia Oy

virofolk@gmail.com
heikki@mediacerevisia.fi
http://virofolk.blogspot.com
p. +358 50 353 8885

Viljandi Folk 2010 - kuvamuistoja vuoden takaa

Vuosi sitten Viljandin festivaalin järjestäjät myivät konsertteihin runsaat 20 000 pääsylippua. Osa tilaisuuksista oli yleisölle ilmaisia. Arvioiden mukaan Viljandin vanhan linnan ja perinnemusiikin keskuksen ympäristössä viihtyi viikonlopun aikana jopa lähes 50 000 ihmistä.

Virre, EST.

Habana Son Club, Cuba

Svjata Vatra, EST-UKR

Oort, EST

Svjata Vatra, EST-UKR

Tsuumi Sound System, Suomi

Gjangsta, EST

Klapp, EST

Viro Folk on koko kansan musiikkia

Kristjan Priks, Klapp.

Virossa kansanmusiikkia ei ole ahdistettu yhtä tiukan luokittelun alle kuin meillä Suomessa. Ainakin Viljandin festivaalin perusteella siihen voidaan laskea kuuluvaksi akustisin instrumentein esitettävä perinnemusiikki, kuoro- ja merimieslaulut, lavoilla soitettava vanha tanssimusiikki sekä rekilauluista ja metallimusiikista kumpuava neofolk.

Viljandin perinnemusiikin festivaalin järjestäjät haluavat korostaa, että kyseessä on nimenomaan koko perheen ja eri sukupolvet yhdistävä tapahtuma, jossa tarjontaa on kaikille. Raskasta rekilauluheviä tai perinteisiin nojaavaa kansanmusiikkia voi olla kuuntelemassa yhtaikaa pieniä lapsia ja yli 70-vuotiaita eläkeläisiä.

– Olemme saaneet viime vuosina runsaasti myönteistä palautetta lämpimästä ja eri sukupolvet yhdistävästä tunnelmasta. Ihmiset ostavat päivälippuja ja kulkevat estradilta toiseen. Tarjonnassa on mahdollista kuulla kaikenlaista musiikkia yhden päivän, puhumattakaan koko festivaalin aikana, kertoo Viron folkin nousua vahvasti viime vuodet läheltä seurannut Terje Trochynskyi.

Folk-musiikki elää vahvaa nousukautta 

Juhan Suits ja Kulno Malva, Svjata Vatra.

Trochynskyin mukaan Viron kansanmusiikki elää tällä hetkellä vahvaa nousukautta. Viljandin Perinnemusiikkikeskuksen yhteydessä toimivan August Pulstin kansanmusiikkiakatemian nelivuotisille kursseille on tunkua.
Tyylillisesti Virossa on menossa kaksi kansanmusiikin suuntausta. Ensimmäinen on suhteellisen tiukasti sidoksissa vanhaan perinnemusiikkiin. Toinen ja uusia yleisöjä kokoava suuntaus on erilaisten musiikkityylien yhdistäminen.

– Varsinkin nuoret ovat ennakkoluulottomia ja haluavat sekä kuulla että soittaa kaikenlaista musiikkia. Suosituimpia bändejä meillä ovatkin tällä hetkellä eri maiden ja kulttuurien musiikillisia aineksia yhdistävät kokoonpanot, Trochynskyi pohtii.

Sulev Salm ja Aleksander Sünter, Oort.

Tällä hetkellä Terje Trochynskyi työskentelee käytännössä lähes päätoimisesti Baltiassa ja muualla Euroopassa mainetta niittäneen Svjata Vatra -yhtyeen managerina. Svjata Vatraa ei Viljandissä tulevana viikonloppuna nähdä sillä yhtye esiintyy samaan aikaan Puolassa.

– Meillä Virossa nuoret ovat todella innostuneita folkmusiikista. Se tarjoa heille ikkunan sekä oman maan että lähiseutujen perinteeseen, mutta myös ulottuvuudet ja välineet kaikkialla maailmassa soitettavaan maailmanmusiikkiin, Trochynskyi perustelee.