Suositut tekstit

sunnuntai 7. elokuuta 2011

Viljandi Folk keräsi yli 20 000 kuulijaa

Viime sunnuntaina päättynyt Viljandi Pärimusmuusika Festival  keräsi kymmeniä tuhansia ihmisiä vanhan linnan raunioiden ympäristöön. Järjestäjien mukaan tapahtumaan myytiin yli 20 000 festivaaliranneketta ja konserttilippua. Määrä on hieman enemmän kuin vuosi sitten.

Jo 19. kerran järjestetyn kansanmusiikin ifestivaalin teemana oli Rytmi ja syke (Rütm ja pulss). Festivaalilla esiintyi rytmisen musiikin edustajia eri puolilta maailmaa.

Kaikkiaan nelipäiväisessä musiikin juhlassa oli mukana 42 kokoonpanoa ja yhtyettä. Kaukaisimmat vieraat tulivat Intiasta, Iranista, Väli-Amerikasta, Senegalista ja Georgiasta.

Säkkipillijytinää Latviasta

Viimeisen festivaalipäivän kohokohdiksi nousivat latvialainen Auli sekä tapahtuman virallinen päätöskonsertti Ando ja ystävät, johon festivaalijohtaja Ando Kiviberg kokosi perinteisen parituntisen spektaakkelin festivaalin esiintyjistä. 

Auli, Latvia.
Minun kategoriassani Auli nousi päätöspäivän ykkösbändiksi. A. Le Coqin teltassa kuultiin keskellä päivää jytisevää metallimusiikkia viidellä säkkipillillä, juutalaisharpuilla, huiluilla sähköisellä kontrabassolla sekä kolmella rumpalilla rytmitettyinä.

Koko tarjonta huomioon ottaen Auli oli kieltämättä yksi festivaalin positiivisimmista yllättäjistä, joka tuntuu saavan live-esiintymisiin lisää voimaa vuosi vuodelta yhä enemmän.

Auli ammentaa musiikillisen perustansa Baltian kansanmusiikkiperinteestä. Bändin lavashow on myös näkemisen arvoinen, sillä kymmenhenkinen bändi elää musiikkinsa mukana.

Varsinkin pari metriä korkea, ja varmaan yhtä paljon halkaisijaltaan oleva, jättikokoinen rumpu on pajasepän kokoisine soittajineen näkemisen arvoinen. Jättirumpu paukuttaa perustahtia niin että sisukaluissa tutisee.

Viro Folkin tulevaisuus nuorissa

Vaikka Viljandi Folk oli jälleen maineensa veroinen, tapahtumasta kokonaisuudessaan jäi hieman tasapaksu vaikutelma. Festivaalilta puuttuivat ehdottomat huippukohdat, ellei sellaisiksi voi lukea Vägilased-yhtyeen jäähyväiskeikkaa ja kaukaisten vieraiden musiikillista kirjoa.

Eeva Lindal, VEM, Viro.
Muista virolaisista bändeistä veteraanikokoonpanot Untsakad ja Kukerpillid olivat jälleen perusvarmoja. Zetod on suosionsa huipulla, myös Oort on vakiinnuttanut paikkansa rekilauluhevillään neofolkin kärjessä. Monen kaipaamaa Svjata Vatraa ei festivaalilla nähty, sillä yhtye konsertoi samaan aikaan Puolassa.

Virolaisen kansanmusiikin voima lepääkin nuorissa tekijöissä. Tarton yliopiston alaisuudessa toimiva ja August Pulstin (1889–1977) nimeä kantava musiikkiopisto jatkaa Viljandissa laadukasta työtään läpi vuoden.

Oppilaitos kerää opiskelijoita myös ulkomailta ja tuottaa uusia kyvykkäitä muusikoita esiintymislavoille. Vahvasti eteenpäin porskuttava virofolk kansainvälistyy ja saa vaikutteita yhtä voimakkaammin maailmanmusiikista. 

Vuoden kuluttua 20. kerran

Ensi kesänä Viljandi Pärimusmuusika Festival järjestetään 20. kerran. Juhatapahtuman kynnyksellä festivaalijärjestäjät ovat suuren haasteen edessä. Valtava kattaus maailmanmusiikin tyylilajeja on vuosien varrella tullut jo esiteltyä. Vielä pitäisi keksiä ja kehittää jotakin uutta.

Festivaalijohtaja Ando Kiviberg.
Toivottavasti Ando Kivibergillä esikuntineen on takataskussa muutama valttikortti. Niitä tarvitaan, jotta valtavan hieno tapahtuma ei alkaisi kokea menestyksen huuman mukanaan tuomaa äkkikrapulaa. Siitä on meillä Suomessa kiusallisia esimerkkejä muun muassa Kaustisen kansanmusiikkijuhlilta ja Rääkkylän Kihauksesta.

Viljandi Folkin festivaalipalvelut ja järjestelykoneisto toimivat jo nyt äärimmillään. Kun konserteissa käy parikymmentätuhatta vierasta, alueella hengailee viikonlopun aikana vähintään kaksinkertainen määrä muuta väkeä.

Se näkyy ikävällä tavalla katukuvassa. Nuoriso heiluu ja möykkää ympäripäissään vuorokaudet läpi. Poliisi nappasi festivaalin aikana 14 rattijuoppoa ja yli 60 humalaista alaikäistä. Ne ovat ikäviä lukuja.

Itse konserteissa Viljandin tunnelmaa ei voita juuri mikään. Festivaalin konserttitaltiointeja voi seurata netistä. Näin tunnelmiin voi palata vuoden mittaan aina uudestaan – kunnes jälleen tapaamme Viljandissa ensi kesänä, torstaista sunnuntaihin 26.–29.7.2012.

Linkki: Viljandifolk 2011 -konserttivideot (klikkaa tästä)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti